Ilmestyksen materiaalin haku on alkanut!

**HUOMIO! ILMESTYKSEEN ETSITÄÄN MATERIAALIA!!**

Nyt on tapahtunut niin, että Fideksen viralliseen lehteen, Ilmestykseen etsitään virallista teologista materiaalia. Jee!

Tänä vuonna Ilmestyksen fokuksena on ”Maan ja taivaan väliltä”. Tämä voi kuulostaa hankalalta ja absurdilta, mutta minä sanon: se on kaikkea muuta kuin sitä! Kun me emme halua tähän Ilmestykseen mitään hankalasti tavoitettavaa teemaa. Ehei: Me haluamme juuri Sinua (just niin, SINUA) tällä hetkellä kiinnostavia teologisia aiheita meidän tulevaan Ilmestykseen! Se teologinen aihe voi keskittyä esimerkiksi teologien työnhakuun, Suomen ev.lut. kirkkoon tai vaikkapa johonkin teologian pääaineeseen! Kaikkea teologiaa, maan ja taivaan väliltä.

Mutta tässä kohtaa minä muistutan teitä: lehteen julkaistavan materiaalin tulee olla VIRALLISTA sekä ASIALLISTA. Tällä tarkoitan sitä, että lehteen ei julkaista satiirista, poleemista tai muuten loukkaavaa materiaalia. Lehteen ei laiteta ”meemejä” eikä ”trolleja”.

Lehteen puolestaan saa ja pitääkin laittaa:

-Asiallista, teologiaan keskittyvää tekstiä.
-Kolumneja, mielipidekirjoituksia sekä vapaata sanaa teologiasta.
-Asiallisia, teologiaan liittyvää kuvastoa.

Juuri nyt on SINUN aikasi toimia: pohdit jonkin aiheen, mikä sinua kiinnostaa ja alat toimeen! Materiaalia saa ja pitää lähettää minulle, Iiro Pyrhöselle. Jos sinulla on jotain kysyttävää koskien Ilmestystä tai siihen liitettävää materiaalia tai tarvitset vain apua materiaalissa, niin älä epäröi kysyä!

Toivottavasti tämä teksti kosketti juuri Sinua yhtä paljon kuin minua ja ryhdyt kirjoittamaan teologista viisauttasi Meidän yhteistä lehteämme varten! Aletaan hommiin!

Vastaa