Mitä on gospel?

Tässä vähän vinkkejä kesäteologeille.

Riparikesä on päässyt kunnolla käyntiin ja eteesi on saattanut tulla sellainen aihe kuin gospel. Gospel on hengellistä musiikkia, joka levittää kristillistä sanomaa. Eikä se ole sidottuna vain yhteen genreen tai tyylilajiin, gospel voi olla lähes mitä vain. Gospel on tullut osaksi suomalaista kristillistä nuorisokulttuuria.

Joissain seurakunnissa saattetaan hyödyntää gospelia rippikoulussa esimerkiksi aamuherätyksissä ja hartauksissa. Sen tarkoituksena on usein tuoda gospelmusiikki lähelle rippikoululaisia ja koska gospel voi olla mitä vain voivat nuoret löytää itselleen gospel-artistin, jota he voivat kuunnella. Gospelmusiikkia voi hyödyntää myös leiriolympialaisten kilpailuissa gospel-visan roolissa tai sitten ihan vain, että nuoret saavat äänestää parasta gospel-biisiä. (Itse olen tehnyt sellaisen huomion, jos Mikavelin Etsivä löytää on mukana, se yleensä voittaa.)

Suomen ev.lut. kirkko on hiljattain julkaissut nettisivuston (hengenveto.fi), josta löytyy gospelmusiikkia eri teemojen alta. Sivusto on Kirkkohallituksen mahdollistama projekti. Tätä saa ja kannattaa hyödyntää rippikoulussa, niin isoset kuin työntekijät. Nettisivu tuo musiikkisisältöä esimerkiksi juuri kesäteologin työkalupakkiin. Eteesi saattaa ponnahtaa tuttuja gospel-artisteja, kuten The Rain tai Idän Ihmeet. Mutta siellä on uusiakin artisteja, joihin kannattaa tutustua esimerkiksi NNS ja Juhani Tikkanen. Artisteja/bändejä sivustoltä löytyy sekä suomalaisia että ulkomaisia.

Nykyään suurin osa gospel musiikista löytyy suoratoistopalveluista kuten Spotify ja harvemmat löytyvät myös YouTubesta.

Itse koen, että edes vähän kannattaa tutustua gospeliin ja tuoda sitä esille nuorille rippikoululaisille, tämä voi olla mahdollisuus siihen, että nuoret tulevat nuorisotiloihin ja syntyy niitä seurakuntanuoria. Olen itse ollut aktiivinen seurakuntanuori omassa kotiseurakunnassa, olen ollut useammalla leirillä isosena ja tottunut siihen, että herätyksissä ja hartauksissa soitetaan gospelia. Mutta nytten vietän ensimmäistä kesäteologi kesää, kotiseurakunnassani ja kiinnitin ensimmäisellä leirillä huomiota siihen, ettei isosilla ole minkäänlaista tietoa gospelista. Tässä me teologit voisimme olla tuomassa sitä tietämystä.

Gospel-artistit/bändit saattavat keikkailla ympäri Suomen eri seurakunnissa. Näin gospel tuodaan lähemmäksi nuoria. Itse olen kiertänyt SAVE:n keikoilla ja olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja saanut ystäviä. Minun kohdallani gospelin tarkoitus on toteutunut eli tuoda ihmiset yhteen kuuntelemaan kristinuskon sanomaa laulun/musiikin muodossa ja nauttia siitä hyvästä fiiliksestä, seurasta ja musasta.

Sitten on nämä Maata Näkyvissä -festarit. Monella on omat mielipiteensä kyseisestä tapahtumasta, mutta siinä on jotain hyvää. Se tuo kristittyjä yhteen aivan Pohjois-Suomesta asti ja kaikki kerääntyvät Turkuun. Se tarjoaa laajan valikoiman gospelmusiikkia, joista esimerkiksi nuori voi valita parhaimmat ja se mahdollisuus tutustua muihin ihmisiin on huikea.

– Heidi Yli-Mäenpää

 

 

Rauhaa metsästä

Kävelen lähimetsääni ja istahdan lempipaikalleni. Suuri kivi, jolla istuessani olen täysin metsän ympäröimänä ja edessäni avautuu kaunis näkymä Pielisjoelle. Ei autojen tai muunkaan ihmiselämän ääniä. Vain metsä ja minä. Huomaan jo muutamassa minuutissa, kuinka sykkeeni laskee ja minut valtaa täydellinen rauhallisuus. Kaikki hetki sitten minua vaivanneet huolet tuntuvat yhtäkkiä naurettavan pieniltä asioilta, enkä jaksa vaivata päätäni niillä enää lainkaan. Istun siinä kauan. En tiedä kuinka kauan, sillä kelloa minulla ei ole ja puhelimenkin jätin kotiin. Hengitän puhdasta, metsäntuoksuista ilmaa ja kuuntelen metsän hiljaisuudesta erottuvia ääniä. Muistan taas olevani osa jotakin suurempaa.

Minulle metsä on ollut jo pienestä pitäen ikään kuin turvapaikka.

Minulle metsä on ollut jo pienestä pitäen ikään kuin turvapaikka. On jollain tavalla lohdullista viettää aikaa metsän hiljaisuudessa, joka ei kuitenkaan ole täydellistä hiljaisuutta. Isossa perheessä kasvaneena, tuota hiljaisuutta olen osannut arvostaa lapsesta saakka. Lapsena hakeuduinkin usein talomme viereiseen metsään rakentamaani majaan, pakoon ison talon meteliä. Kaupungissa asuessani saatoin hukata metsän hetkeksi, mutta voi miten ihanaa olikaan löytää metsä ja sen tarjoama rauha uudelleen myöhemmin!

Metsän äänet ja siellä vallitseva rauha palauttavat minut siihen yhteyteen, joka saa ymmärtämään luomakunnan monimuotoisuutta ja kunnioittamaan kaikkea siihen liittyvää elämää. Kunnioitan metsää valtavasti. Siellä muistan, kuinka pieni osa universumia itse olenkaan. Jostain syystä metsä saa minut myös aina paremmalle tuulelle. Ehkä se on yksi syy siihen, että koen metsän yhdeksi arvokkaimmista asioista elämässäni.

Tämä maailma on ihmeellinen paikka ja suomalainen metsä on osa tuota ihmettä.

Minulle pyhyys ja jonkin kunnioittaminen kulkevat käsi kädessä. Toisin sanoen, minulle metsä on pyhä. Tämä maailma on ihmeellinen paikka ja suomalainen metsä on osa tuota ihmettä. Minulle metsässä käyminen on lohdullisempaa kuin kirkossa käynti. Koen, että metsässä mieli lepää ja yhteys luontoon palautuu sellaiseksi kuin se on luotu. Arjen kiireessä tuo yhteys tuntuu katoavan eikä sitä ainakaan kaupungin vilinässä kovin helposti saa takaisin. Opiskelijana aikaa tulee vietettyä valtavan paljon tietokoneen ja kirjojen ääressä, sisätiloissa tietenkin, ja tällöin kaipuu metsän huolettomaan ympäristöön kasvaa kovaa vauhtia. On todettu, että jo viisi minuuttia metsässä vaikuttaa niin ihmisen fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin. Tuota vaikutusta tulisi mielestäni hyödyntää entistä enemmän nykyihmisten kiireisessä elämässä.

Jo viisi minuuttia metsässä vaikuttaa niin ihmisen fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin.

Koska metsä herättää meissä suomalaisissa paljon tunteita ja se koetaan usein mieltä rauhoittavaksi ympäristöksi, ei mielestäni ole turhaa tarkastella metsää myös henkisyyden ja pyhyyden näkökulmasta. Mitä siis ajattelevat muut teologian opiskelijat metsäyhteydestään?

”Metsässä on helpompaa hengittää.”

”Metsän hiljaisuus on erityistä.”

”Siellä mieleen laskeutuu rauha ja tuntee olevansa osa jotakin suurempaa.”

”Metsä on rakkain kirkoista.”

Tässä vain muutamia ajatuksia teologian opiskelijoiden keskuudesta kandidaatintutkielmaani varten keräämästäni aineistosta. Vaikuttaa siltä, että metsästä voi löytää yhteyden johonkin itseään suurempaan. Oli se sitten yhteyttä luontoon, maailmankaikkeuteen, Jumalaan tai vaikkapa vain oman päänsä sisäiseen maailmaan, antaa metsä ainakin uskomattoman kauniin ympäristön tällaiseen tutkiskeluun ja pohdintaan.

Haluan haastaa juuri sinut menemään metsään. Etsi sieltä itsellesi mieluisa paikka ja istahda vaikka kivelle tai kannolle ja ihan vain olemaan siinä. Jätä se puhelin taskuun, tai vaikka kokonaan kotiin ja keskity vain luontoon. Ei musiikkia, ei tekniikkaa, vain sinä ja metsä. Kuuntele hiljaisuutta ja hengitä keuhkot täyteen puhdasta ilmaan. Anna ajatusten mennä sinne mihin ne ikinä menevätkään. Istu siinä ainakin kymmenen minuuttia. Ehkä löydät jotain muutakin kuin vain alenevan verenpaineen.

Haluan haastaa juuri sinut menemään metsään.

– Sanna Sallinen

Hannu Mustakallion emeritusluennon opiskelijoita koskeva osuus

Kirkkohistorian oppiainetta kehittämässä Joensuussa
Opiskelijoita koskeva osuus Hannu Mustakallion emeritusluennosta 28.2.2019.

(Alkuosa tekstistä julkaistaan vuosijuhlilla ilmestyvässä Fideksen ilmestyksessä 26.4.)

Minulta on pyydetty omaa tekstiä Fideksen ilmestykseen. Pyyntö tuo mieleen hyvän
yhteistyön kulloistenkin Fides-aktivistien kanssa syksystä 2003 lähtien, jolloin aloitin
kirkkohistorian professorina Joensuun yliopistossa. Loppuvaiheessa (2018) ohjasin Jani
Mäkitalon pro gradu -tutkielman, jossa hän tarkasteli ainejärjestö Fides Ostiensiksen
ensimmäistä 20-vuotiskautta (1997–2017). Fidekselläkin on siis oma historiansa!

Fidekselläkin on siis oma historiansa!

Haluan kiittää Fidestä ystävällisestä tervehdyksestä, jonka sain vastaanottaa ennen
emeritusluentoani viimeisenä työpäivänäni 28.2. On ollut mieluista rakentaa yhteistyötä
teologisen tiedekunnan, sittemmin teologian osaston ja opiskelijoiden välillä vuosien ajan.
Kiitos myös aineettomasta lahjasta, jonka osoititte Unicefille.
Emeritusjuhla muodostui minulle todelliseksi ”kerran elämässä” -kokemukseksi, jota voin
muistella loppuelämäni ajan. Kysymys ei ollut vain minun vaan myös koko teologian
osaston juhlasta. Paikalle oli saapunut suuri joukko entisiä opiskelijoitani, osa pitkistäkin
matkoista etelästä ja pohjoisesta saakka.
Emeritusluennossani käsittelin kirkkohistorian oppiaineen kehittämistä
professorikaudellani. Halusin kiteyttää siihen omia näkemyksiäni ja kokemuksiani.
Luennon loppuosassa nostin esille sen, miten olen saanut professorina olla tekemisissä
opiskelijoiden kanssa.

Luennoilta muistan kiitollisena monien opiskelijoiden innostuksen aiheita kohtaan.

Kuopion–Oulun hiippakunnan historiaa, papiston poliittista toimintaa eri vaiheissa,
henkilöhistoriaa ja myös diakonian historiaa olen tuonut esille myös pitämilläni luennoilla.
Luennoilta muistan kiitollisena monien opiskelijoiden innostuksen aiheita kohtaan.
Mielessäni on erityisesti ensimmäisten eduskuntavaalien aikaista paikallista väittelyä
kuvaava nukketeatteriesitys, jonka hahmot edustivat nuorsuomalaisia, vanhasuomalaisia
ja sosiaalidemokraatteja. Opiskelijat havainnollistivat talvella 1907 käsiteltyjä poliittisia
kysymyksiä tavalla, johon professori ei kyennyt.
Kirkollista henkilöhistoriaa puolestaan havainnollistimme toisen luentosarjan lopulla
suoritetulla paritehtävällä, jossa opiskelijat kuvailivat toistensa keskeisiä vaiheita
siihenastisessa elämässä. Kansallisbiografian pienoiselämäkertojen malli osoitti
toimivuutensa.

Olen ohjannut professorikaudellani yhteensä 107 läntisen kirkkohistorian pro gradu -tutkielmaa.

Lopuksi haluan nostaa esille kirkkohistoria-oppiaineen kehittämiseen liittyvän asian, jonka
olen Joensuun-vuosieni aikana nähnyt kaikkein tärkeimmäksi professorin tehtäväksi.
Kysymys ei ole vain kirkkohistoriasta, vaan muidenkin oppiaineiden syventäviin opintoihin kuuluvasta vaiheesta, jota voi pitää tärkeänä sekä akateemisten perustelu- ja esitystaitojen
opettelun että opiskelijoiden oman kasvamisen näkökulmasta.
Tarkoitan tutkielmaseminaaria ja gradun kirjoittamista sekä siihen liittyvää yksilöllistä
ohjausta.
Olen ohjannut professorikaudellani syksystä 2003 lähtien yhteensä 107 läntisen
kirkkohistorian pro gradu -tutkielmaa, joista viimeiset neljä ovat jostain syystä valmistuneet
ja olleet tarkastuksessa tässä helmikuussa. Viimeisen lausunnon kirjoitin Merja Mäkisen
gradusta eilen (27.2.2019) kello 16.
Jokaisen gradun olen pannut opiskelijan kanssa alkuun sopimalla sitä koskevasta
teemasta, joka on useimmissa tapauksissa ollut ohjaajan esittämä. Olen ohjannut
gradutyöskentelyä myös seminaarin jälkeen tutkielman jättämiseen saakka.
Lausuntoehdotuksen olen kirjoittanut kahta lukuun ottamatta kaikista graduista, siis
yhteensä 105:sta. Olen laskenut, että aiemmin Helsingissä olin tarkastanut yhteensä 88
gradua, joista pariinkymmeneen olin kirjoittanut lausunnon.
Valmistuneiden gradujen määrä on vaihdellut vuosittain kolmen (2004) ja kolmentoista
(2009) välillä. Niiden osuus on voinut nousta parhaimmillaan neljännekseen koko teologian
yksikössä hyväksyttyjen gradujen määrästä. Kirkkohistoria on samalla osoittautunut
maisterintutkintojen perusteella käytännöllisen teologian jälkeen suosituimmaksi
oppiaineeksi.
En ole tyytynyt vain ”hoputtamaan”, vaan olen tarjonnut opiskelijalle konkreettista apua,
jotta hän voisi omien edellytystensä mukaan selvittää kunnialla ”ison G:n”, josta monen
valmistuminen on saattanut jäädä kiinni. Keinona ovat olleet luottamukselliset keskustelut,
joissa on lähdetty liikkeelle tutkimuksen rajauksesta, dispositiosta sekä metodis-teknisistä
kysymyksistä.

Ohjaus on luottamuksellista toimintaa, jossa olemme edenneet opiskelijan ehdoilla

Ohjaus on luottamuksellista toimintaa, jossa olemme edenneet opiskelijan ehdoilla ja
hänen tavoitteidensa ja aikataulujensa mukaan. Päämääränä on ollut, että jokainen voisi
laatia sellaisen tutkielman, johon hänellä on edellytyksiä. Olen saanut nähdä, että
lukemattomat opiskelijat ovat kehittyneet merkittävästi matkalla alun hapuiluista kohti
lopun viimeisteltyjä tekstejä.
Olen pitänyt kirjaa myös niistä opiskelijoista, joiden gradu on syystä tai toisesta jäänyt
kesken. Viime vuosina olen lähettänyt heille yhteisen mutta samalla yksilöllisen kirjeen,
jossa olen tarjonnut ohjausapuani. Olen pyytänyt opiskelijaa pohtimaan, mihin gradun
valmistuminen on juuttunut.
Olen joutunut hyväksymään sen tosiasian, että osa graduvaiheen opiskelijoista häviää
yliopistosta ottamatta yhteyttä ainakaan professoriin. Osa ei enää vastaa mihinkään
tiedusteluihin. Yliopiston, oppiaineen ja professorin kannalta tällaiset tapaukset ovat tietysti
tappioita. Olen yrittänyt parhaani, mutta lopputulos ei ole kaikkien osalta se, mitä olin
tavoitellut.

Osa graduvaiheen opiskelijoista häviää yliopistosta ottamatta yhteyttä ainakaan professoriin

Toisaalta olen saanut lukuisilta graduvaiheen selättäneiltä opiskelijoilta kiitollista
palautetta, myös kun viime tammikuussa (2019) pyrin kääntymään kaikkien
kirkkohistoriasta professorikaudellani valmistuneiden ja työelämään siirtyneiden puoleen.
On ollut koskettavaa saada kuulla etukäteen, että moni entisistä opiskelijoistani tai muista
yhteistyökumppaneistani on tahtonut pitkienkin matkojen päästä tulla kuuntelemaan tätä
emeritusluentoani. Se kertoo minulle viimeistään nyt, että tein alkuvaiheessa hyvän
ratkaisun jäädessäni kirkkohistorian professoriksi Joensuuhun.
Samalla olen ollut herkällä mielellä sen suhteen, onko graduohjauksesta ylipäänsä jotain
hyötyä. Aikakausi oli omana opiskeluaikanani 1970-luvulla tietysti toinen, mutta en muista
kääntyneeni graduasioissa itse koskaan omien professorieni Eino Murtorinteen ja Pentti
Laasosen tai assistenttini Juha Sepon puoleen. Graduohjauksen tarjoaminen ei tietysti
sulje pois opiskelijan omaa vastuuta ja aktiivisuutta.

Tein alkuvaiheessa hyvän ratkaisun jäädessäni kirkkohistorian professoriksi Joensuuhun.

Entä millä mielellä lähden eläkkeelle? Haluan kiittää lämpimästi omaa yliopistoani, sen
filosofista tiedekuntaa ja teologian osastoa sekä toivottaa niille voimia ja menestystä
tuleviin kamppailuihin. Olen kiitollinen myös siitä, että kaiken muun keskellä olen saanut
paneutua ikään kuin akateemisen perinteen siirtämiseen ja eläkkeelle valmistautumiseen.
Professorin kiireet ja vastuun kanto loppuvat nyt.
Voin liittyä poliittisen historian opettajiini kuuluneeseen professori Seppo Hentilään, joka
piti jäähyväisluentonsa Helsingissä elokuussa 2014. Hän tunnusti ymmärtävänsä Viikin
navetan asukkaita, joista televisio oli keväisin näyttänyt välähdyksiä. Olo oli kuin
kevätniitylle ampaisevalla lehmällä, professori Hentilä kuvasi eläköitymistään Yliopisto-
lehden tuoreessa haastattelussa (1/2019).
Samat tunteet on minullakin tänä päivänä. Kiitoksia 15 vuodesta ja neljästä kuukaudesta
yliopistossa, kiitoksia tästä emerituspäivästä!

”Olo oli kuin kevätniitylle ampaisevalla lehmällä” Samat tunteet on minullakin tänä päivänä.

Mikä ihmeen Fideksen blogi?

Moikka!

Täällä kirjoittelee Fideksen sihteeri Susanna. Kirjoitin juuri pääkirjoituksen Fideksen vuosijuhlilla (26.4.) julkaistavaan Fideksen Ilmestykseen ja siitä inspiroituneena päätin ottaa vastuuta tästä Fideksen blogistakin. Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa blogin kohtalo jäi avoimeksi ja viimeisimmässä kokouksessa päätimme antaa sihteerille vapaat kädet sen suhteen, joten tässä sitä ollaan. Uutta suuntaa blogille antamassa.

Ilmestyksen kokoamisprosessin (ja aiempien omien opintojenkin) aikana on tullut pyöriteltyä paljon kaikenlaisia aiheita ja ajatuksia koskien niin teologien työllistymistä, hallituksen toimintaa kuin toimittajan ammattiakin.

”Tuleeko susta pappi?”

Teologian opiskelijana olen saanut usein kuulla kysymyksen: ”Tuleeko susta pappi?” Toki tämä kysymys kertoo jotakin kysyjän omasta tietämyksestä ja yleisistä ennakkoluuloista teologian opiskelijaa kohtaan yhä tänäkin päivänä. Kyllä, papit ovat teologian maistereita. Mutta ei, kaikki teologian maisterit eivät ole pappeja. Tätä olen yrittänyt toitottaa kaikille kyselijöille. ”Kyllä, minusta voi tulla pappi, mutta minusta ei välttämättä tule pappia. Teologian maisteri nyt ainakin ensisijaisesti.”

Kuinka moni yliopistossa opiskeleva lopulta tietää, minne tulee valmistumisensa jälkeen työllistymään?

Kuinka moni yliopistossa opiskeleva lopulta tietää, minne tulee valmistumisensa jälkeen työllistymään? Haluan olla rikkomassa näitä ennakkoluuloja, että teologian opiskelu olisi yhtä kuin ”pappiskoulu”. Toki meidän koulutuksella on hyvät edellytykset työllistyä myös kirkolle ja me ainejärjestönä pyrimme tukemaan tätä monin tavoin. Esimerkiksi viikoittaisissa päivähartauksissa Genesis-kappelissa on mahdollisuus päästä pitämään hartautta ja sitä kautta saamaan arvokasta kokemusta kirkon alalle. Opettajiksi opiskelevat pystyvät kuittaamaan pappiskysymyksen helposti kertomalla pedagogisista opinnoista ja harjoitteluistaan. Mitä moniammatillisista opinnoista kiinnostuneet voivat sitten sanoa tai tehdä?

Tässä yksi syy tämän blogin aktivointiin tälläkin hallituskaudella. Käytännöllisenä ongelmanratkaisijana ja optimistisena idealistina yhdistelin asioita ja ajattelin kokeilla jotakin uutta.

Yliopistossa opiskellessa kirjoittaminen on lähinnä akateemista, eikä omille pohdinnoille ja oivalluksille jää aina tilaa. Teologin ammattitaito kuitenkin on paljon muutakin kuin vain kurssiarvosanat, eikä opiskelu ole vain yksinäistä kirjojen pänttäämistä. Parhaimmillaan tätä alaa opiskellessa pääsee kokemaan oivaltavia kahvipöytäkeskusteluita opiskelijatovereiden kanssa ja saamaan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä elämästä. Juuri tätä osaamista, ajatuksia ja näkökulmia, haluaisin voitavan hyödyntää myös täällä blogin puolella.

Parhaimmillaan tätä alaa opiskellessa pääsee kokemaan oivaltavia kahvipöytäkeskusteluita opiskelijatovereiden kanssa ja saamaan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä elämästä

Oma toiveeni olisi, että tämä blogi voisi toimia myös yhtenä väylänä ennakkoluulojen rikkomisessa, tietämyksen lisäämisessä ja tarjota tavan kehittää kirjoittamistaitojaan, toki kaikille teologian opiskelijoille, mutta erityisesti heille, jotka eivät ”perinteisistä” teologin ammateista ole kiinnostuneet. Koska hallitus antoi minulle vapaat kädet blogin suhteen, voisinkin nyt tarjota juuri sinulle, arvon fidesläinen, mahdollisuuden omaan puheenvuoroon täällä blogin puolella. Mitä monipuolisemmin saamme eri kirjoittajien tuottamaa sisältöä tänne blogiin, sitä parempi.

Mitä teologia on juuri sinulle?

Heitänkin nyt pallon sinulle, joka luet tätä tekstiä. Mitä sinä olet oppinut, pohtinut tai ihmetellyt omien opintojesi aikana? Mistä aiheesta sinulla riittäisi juttua blogitekstin verran? Mitä teologia on juuri sinulle?

Tekstin tyyli voi olla juuri sinunlaisesi ja aiheen voit vapaasti valita itse. Toki hyvä maku pitää muistaa ja kaikki tekstit kulkevat sihteerin(/hallituksen) suodattimen läpi, joten aivan mitä tahansa ei kannata yrittää julkaista. Sihteeriltä tai omita ystäviltä voi myös kysyä vinkkejä, mikäli pää lyö aivan tyhjää, mutta halua kirjoittamiseen olisi.

Tulevaisuus näyttää, saako tämä idea tuulta purjeisiin, vai jääkö se näihin lähtökuoppiin, mutta toivoisin, että tämä blogi saataisiin jollakin tavalla yhdessä aktivoitua meidän teologien yhteisenä viestintäkanavana. Innolla jään odottamaan, millaiseksi tämän blogin sisältö muodostuu.

– Susanna Leppälä, Fideksen sihteeri