Teologi maailmankatsomusten asiantuntijana

Teologi on maailmankatsomusten asiantuntija – mutta miten?

Kirjoittaja Jarkko Vikman on Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian alumniyhdistys Idän Viisaat ry:n hallituksen puheenjohtaja. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee uskonnollisen asiantuntijuuden kehitystä ajanlaskun taitteen Efesoksessa.


Teologisen tutkimuksen ja opetuksen tarvetta perustellaan nykyisin sillä, että yhteiskuntamme tarvitsevat katsomusasioiden asiantuntijoita keskinäisen yhteisymmärryksemme lisäämiseksi. Alumniyhdistys Idän Viisaat päätti yrittää selvittää, miten sellaisiksi asiantuntijoiksi tullaan, ja mitä sellaisella asiantuntijuudella tehdään, kun erilaiset katsomukset kohtaavat.

Helmikuun ensimmäisellä viikolla vietetään YK:n uskontojen ja katsomusten yhteisymmärryksen viikkoa. Aikaansa edellä oleva Alumniyhdistys Idän Viisaat aloittaa yhteisymmärryksen viikon jo torstaina 30.1. klo 13.15-15.00 tapahtumassa Teologina katsomusten dialogissa, kun Agora-rakennuksen salissa AG 109 aiheesta alustavat kaksi Joensuun teologiopinnot käynyttä kokemusasiantuntijaa. Riikka Riihiniityllä on pätevyys monien katsomusaineiden opettamiseen. Tällä hetkellä hän toimii ortodoksisen uskonnon lehtorina Vantaalla. Jarkko Lievonen kohtaa katsomusten monimuotoisuuden päivittäin työskennellessään Karjalan prikaatissa sotilaspastorina.

Miten teologian opinnot valmistivat heitä katsomusten moninaisuuteen? Mikä piti oppia hiljaisena tietona tai kantapään kautta? Millaista jatkokoulutusta he ovat katsomusdialogiin saaneet tai millaista koulutusta he olisivat kaivanneet? Millaista olisi se tulevaisuuden akateeminen teologia, joka olisi relevanttia katsomusdialogin kannalta?

Minun olisi tarkoitus kommentoida Riikan ja Jarkon puheenvuoroja, ja kaiketi kääriä jonkinlaisia punaisia lankoja kokoon myös tulevaisuutta ajatellen. Olen viiden nuorisopappina vietetyn vuoden jälkeen langennut kognitiiviseen uskonnontutkimukseen, joka tavalla tai toisella tulee olemaan osa väitöskirjaani ja todennäköisesti siksi myös kommenttipuheenvuoroani tapahtumassa.

Kognitiivinen uskonnontutkimus on melko nuori joukko sekalaisia suuntauksia, joita yhdistää kiinnostus inhimillisen tiedonkäsittelyn ja muiden evoluution meille antamien ominaisuuksien vaikutus uskonnolliseen tietoomme ja kokemukseemme. Minua kognitiivinen uskonnontutkimus kiehtoo, koska se sanoittaa jotakin kokemuksestani nuorisopappina. Esimerkiksi Pascal Boyerin ja Justin Barrettin mukaan uskonnollisten eksperttien tieto – heidän kirjansa, rukouksensa, doktriininsa ja rituaalinsa – on usein liian abstraktia, reflektiivistä ja emotionaalisesti etäistä inhimilliselle tiedonkäsittelyprosessorillemme. Tuo asiantuntijoiden tieto suorastaan taipuu kohti ihmislajillemme luonnollisempaa uskontoa, kun se ”jalkautetaan” tavallisten ihmisten pariin. Siksi maailmanuskonnoista löytyy niin paljon samaa, vaikka
opillisella tasolla suuria erojakin on.

Boyer kutsuu ilmiötä teologin tragediaksi: teologille on tarvetta vain, jos hän on muita syvällisempi suhteessa yliluonnolliseen. Toisaalta hänen opettamansa ei koskaan välity oppilaille samanlaisena, vaan inhimillinen mieli suodattaa sen itselleen optimaaliseen muotoon. Jotain tuosta traagisuudesta kuulen omassa kokemuksessani pappeudesta: papin osaamiselle ei lopulta ollut arjen uskonnollisuudessa tarvetta.

Yhteisymmärryksen viikon lähestyessä mietin, paljonko katson paikkaani katsomusten dialogissa teologin tragedian läpi. Paljonko havaitsen toisen katsomuksessa sitä, mitä olen kirjoista oppinut? Paljonko sitä, miten hän itse katsomustaan elää? Mutta jos teologin paikka ei ole seistä kirja kainalossa keskellä dialogia, tulkkaamassa vastauksia tai selittämässä kokemuksia abstraktin opin kielelle, niin missä se sitten voi olla?

Yhden vastauksen suomalainen uskonnontutkimus on tähän viime aikoina löytänyt. Tämä käy ilmi, kun silmäilee Helsingissä maaliskuussa järjestettävien teologian ja uskonnontutkimusten päivien ohjelmaa. Kolmen ohjelmakokonaisuuden otsikosta löytyy termi ”eletty uskonnollisuus”, ja yhden otsikossa puhutaan kansanuskosta (jota toki voisi myös pitää hiukan vähättelevänä menneen ajan vastineena eletylle uskonnollisuudelle). Arviolta päivillä siis kuullaan parikymmentä esitelmää aiheesta yksin näiden otsikoiden alla – ja lisäksi tietysti teema on mukana monen muun otsikon alla.

Olisin aistivinani tässä selvää muutosta verrattuna kymmenen vuoden takaisiin maisteriopintoihini. Jotain on murroksessa teologiassa. Ehkä jotain uskontotieteen antropologisesta ja etnografisesta otteesta on tarttumassa oman tieteenhaaramme pariin? Pappi ja tutkija minussa iloitsevat tästä kehityslinjasta, joka suhtautuu yhä vakavammin uskonnon arkiseen, keholliseen, kontekstuaaliseen ja ennen muuta emotionaaliseen puoleen. Sen parempi ymmärtäminen ei varmasti tee pahaa merkitystään menettäneelle sanan kirkolle. Samoin tutkijapuoleni on hyvä ymmärtää, ettei uskonnossa ole kyse jossain inhimillisen yläpuolella leijuvasta sui generis -ilmiöstä. Sen sijaan maailmankatsomuksia on siellä, missä on ihmisiä ja inhimillisiä tarpeita. Lukeminen on hyvä osa inhimillisen havainnoimista, muttei ainoa tapa. Sen lisäksi tarvitaan havaintoja: niin laboratorio-olosuhteiden testejä inhimillisestä käytöksestä kuin myös kenttätutkimusta yhteisöjen keskellä. Kognitiivinen uskonnontutkimus on ollut yksi tapa tällaisen tiedon kartuttamiseen. Tässä teologi tarvitsee avoimuutta muita ihmis- ja luonnontieteitä kohtaan, kiinnostusta niiden tutkimustuloksiin ja erityisesti rohkeutta oppia muiden alojen asiantuntijoilta: kaikkea kun ei voi osata itse.

Teologin tragedia vie parhaimmillaan teologin ihmisten luo: niin tutkijoiden kuin tutkittavien. Toivottavasti sen tunnistaminen voisi auttaa oppimaan myös katsomusten moninaisuudesta. Itselläni on jäljellä vielä monta kysymystä teologin osaamisen relevanssista tässä 2020-luvun katsomusten paljoudessa. Mutta ainakin olen ollut sen myötä valmis havainnoimaan erilaisuutta – myös omaani – monelta eri puolelta.

Jäljellä olevien kysymysten kanssa ajattelin saapua saliin AG 109 torstaina 30.1. klo 13.15.

Kirjallisuutta:
Barrett, Justin L. 2004. Why Would Anyone Believe in God? Walnut Creek: AltaMira.
Boyer, Pascal. 2007. Ja ihminen loi jumalat: Kuinka uskonto selitetään. Suom. Tiina Arppe. Helsinki: WSOY.
Yhteisymmärryksen viikon materiaaleja mm. kasvatustyöhön: http://yhteisymmarrysviikko.fi/
Teologian ja uskonnontutkimuksen päivät: http://blogs.helsinki.fi/teologian-ja-uskonnontutkimuksen-
paivat-2020/
Lisätietoja alumniyhdistys Idän Viisaiden toiminnasta: http://www.idanviisaat.weebly.com